perjantai 27. toukokuuta 2011

liibalaaba :)


Dodi, ekasta yöstä yksin selvitty! :) Alkuyöstä ajattelin et ei jumalauta tästä ei tuu mitään ja kaiken lisäks oli niin huono olo et luulin et joko purjo lentää tai taju lähtee. Mulla on siis ollu ny kolmisen vuorokautta vähä sellanen jotenki heikko ja kuumeinen olo ja eilen illalla alko sit ensi päänsärky ja sit alkoki jo huimata ja purjottaa.. Käytiin eilen pieni vääntö aiheesta "aion ostaa läppärin" (vaikkei edes eka palkka oo viel tullu, moha!)Menetin sit pällini mut onneks ihana serkkuni Jenni hankki mulle lainaläppärin yölainaan :D Suunnittelin et päivitän bloginki jo töis ollessa, sielä siis ihan luvan kanssa saa datailla kun työ on enimmäkseen oleskelua, mutta en sit päivittänytkään ku oli niin hirvee olo ettei voinu kauaa näyttöö tuijottaa. Miettikää et koko yön aikana poltin kolme tupakkaa, tai oikeestaan alotin polttaan ku jo parien savujen jälkeen piti tumpata ku tuntui et purjo lentää.. siitä huomaa et tää neiti tosiaan oli huonos kunnos ku röökikään ei maistunu :D Kahviaki teki mieli mut jo pelkkä ajatuski teki paha.. No, yö meni kuitenkin ihan hyvin ja oloki alko aamua kohti paranemaan ku otin lääkettä. Kotiin tulles oliki sit taas jo niin hirvee päänsärky et ajattelin et ei helvettikyl mä nyt kipeeks tuun ja kunnolla.. Sain kuitenki tos äsken nukuttua muutaman tunnin ja nyt olo on jo vähä parempi :)



Eilen muuten tuli uusin Avon-paketti ja sain itelleni mm. 7 uutta kynsilakkaa.. ;D Eli luultavasti siis nyt sit vihdoin tulos sitä kosmetiikkapäivitystä.. :))
Mut nyt täytyy häipyy, sysse tuli just äitiyspakkauksen kans jota aletaan nyt ihasteleen.. :)

torstai 26. toukokuuta 2011

tsippadappa :)

En sit keksiny mitään muutakaan otsikkoa :D En tosiaan eilen päässy päivittämään vaikka olisinki halunnu. Blogi tai google-tili tai mikä ikinä nyt olikaan alkoi vaatia sähköpostin vahvistusta ja tättärää, arvatkaa olinko unohtanu salasanan?!? :D Oon täs nyt sit hermoillu koko eilisen ja tän päivän ja nyt si loppujen lopuks tajusin miten saan homman pelittään, onneks! :)


Ma-ti olin siis tekemäs perehdytys-yön uudes paikas ja tykkäsin kovasti. Tiistai meni sit enimmäkseen nukkuessa ja hermoillessa ku en saanu koulun(kaan) sähköpostia auki että olisin voinu pomolle laittaa sähköpostia. Ajattelin sit tänä aamuna alottaa uuden taistelun DB vs. sähköpostit mut aamulla ku heräsin mua odotti pomolta tekstari lyhennettynä "tykkäsitkö ja tuutko huomenna tekeen työsopparin, kiitos. Voisin muuten tarvita sua sit heti keskiviikkona yöhön (eli tänään)" :) No, kävin sit pienen tekstariväännön et mikäs päivä se vuoro olikaan sillä ihmisellä kenen vuoron nyt meen tekeen ja hetken päästä tuli sit viesti "sori :D olit oikees, sulla to-pe yö!" Eli huomenna nyt sit allekirjoittaan työsopimus ja samantien illalla tekeen eka yö yksin, vähä jännittää mut eiköhän se hyvin mee.. :)

Ois ihan hirveesti kirjotettavaa mut nyt alkaa oikeesti kooma oleen jo sen verran kova et ehkä painun vaan suosiolla sänkyyn ja jatkan sit taas vaikka huomenna nyt kun kerran tää blogikin taas pelittää.. *koputtaa puuta*

"Päivä 9 - Uskoni"

Kuulun kyllä kirkkoon, oon käyny isoskoulutuksen ja ollu jopa kahtena kesänä isosena ripareilla sekä "kouluttamas" uusia isosia mutta en silti erityisemmin usko mihinkään jumalaan.. sanotakoon näin että uskon ennemmin joihinki yliluonnollisiin juttuihin sun muihin "hömpötyksiin" ku mihkään jumalaan tai Jesseen.. Toisinaan, nykyään enemmän ku ennen oon kyl ajoittain alkanu uskoa, tai ehkä luottaa karmaan.. :D Toisaalta taidanpa uskoa siihenki vaan siinä mieles et "nykyiset teot vaikuttavat tulevaisuuteen" eli en niinkään kokonaisuudessaan ja tavoilla joita karma esimerkiks eri uskonnoissa on. Helpommalla olisin ehkä päässy ku olisin vaan todennu et uskon karmaan tyyliin minkä taakseen jättää, edestään löytää.. tai jotain? No mut se tästä aiheesta. :)

Ps. mihin te uskotte?

tiistai 24. toukokuuta 2011

Morgon!


Syy miks kirjottelen kerranki jo heti aamusta on se että tosiaan kotiuduin just tossa tunti sit yövuorosta. Kyseessä oli perehdytys-yö täysin uudessa paikassa jossa toivon mukaan alan nyt sit valvomaan mikäli kaikki menee hyvin ja päästään pomon kanssa yhteisymmärrykseen.. nyt siis kaikki peukut pystyyn! :)


Yö meni aika kivasti. Perehdyttäjänä oli mun frendi Noora joten jutskailtavaa riitti ja siks aikaki meni ihan suht nopeesti. Väsy ei kerinny oikeestaan ees iskee kovin pahasti vaikken ookkaan aikoihin ollu valvomas, pahimmat oli tietty taas 3-5 välillä olevat tunnit mut neki meni yllättävän helposti :) Muodolliset haukotukset nyt tuli aika ajoin mut niitähän nyt tulee aina tiettyihin kellon aikoihin oli sit töissä tai ei.. Aamun kitu-tuntiki kului muuten yllättävän nopeesti :D Oon kaikinpuolin tyytyväinen tohon yöhön vaikkakin aamulla oli pientä jännitystä havaittavis mut se nyt oli odotettavis ku kyseessä oli kerran "uus paikka ja uudet kujeet".. No, onneks tekemällä oppii ;) Kiitos vielä tätäki kautta Nooralle hyvästä perehdytyksestä! :)


Sitte muihin juttuihin! Elikkä, laitoin kyselyn mistä aiheesta haluaisitte lukea (ootte laiskoja vastaamaan) ja jo noiden vähäistenki tulosten + suullisesti kuultujen pyynnöstä johtuen, kyllä, sekä kynsilakka- että kosmetiikka päivityksiä on luvassa! :) En uskalla vielä sanoa tarkkaa päivää koska päivitys tulee koska tuun tarviin pakkelipurkkien läpikäymiseen ehkä jonku apua, niitä kun on kertyny jonku verran.. ;D Kynsilakkoja kävin jo yks ilta läpi ja huomasin että niitä oli yllättävän vähä, vielä. Lisää on tietty tulossa, varsinki nyt kun oon hurahtanu nimenomaan kynsilakkoihin oikeen kunnolla.. :D Mutta joo, jonku näköstä kynsilakka/kosmetiikka päivitystä on tulossa siis heti kun saan aikaseks järjestellä purkit ja purnukat.. kynsilakkapostausta uskaltaisin melkeen veikata ilmestyväks joko loppuviikosta tai ens viikon alusta.. kun uudet kynsilakat vaan nyt tulis Avon tilauksen mukana.. ;)

Mutta joo, eiköhän tässä nyt ollu päivitystä taas hetkeks, nyt lisää kahvia ja tupakalle ja sit vois ehkä vihdoin tilailla vähä kesävaatteita, eikös ne niitä helteitä jo pian ennustanu saapuvaks..? Hope so! :)

maanantai 23. toukokuuta 2011

No drama..?

Ja voi video, heti KOLMAS päivitys perään! Tajusin etten maininnu tästä päivästä mitään ja sitähän ainaki tietyt ihmiset odottaa.. ;)

Tää päivä meniki sit kokonaan kotosalla. Nukuin myöhään ja kahvittelin ja hengailin Jennin, Syssen, Pukun, Laurin, ja Nennyn kans ja sit myös Jere kävi kääntymäs. :) Kahvia on kulunu ja tupakkaa on palanu mut mitä pienistä! Ilma on ollu ihana ja vitutuski alkoi vasta tos illemmalla..

Siitä ei sen enempää vaikka jotkut ihmiset ehkä jo odottiki että tänne avaudun, ainaki siitä päätellen et heti ku päivitin face-statukseeni että paska fiilis niin tänne blogiin alko ihmisryntäys.. :D Sori mut täältä ette nyt tällä kertaa lisäinfoo saa, kyse on kuitenki asiasta/asioista joista jo muutenki jauhetaan ympäri kyliä joten päädyin olemaan ihan vaan itekseni vittuuntunu.. Olipa typerästi ehkä nyt ilmastu.. :D No mut siis lyhyesti, vituttaa ja paska fiilis tietyistä jutuista johtuen mut en nyt ainakaan toistaseks halua niistä enempää jaagata kun korkeintaan ihan vaan harvojen ja valittujen, oikeiden ystävien kans joten senki takia kaikenmaailman utelut voi jättää väliin.. Muutenki sain jo puhua mulle tärkeen ihmisen kans asiasta ja se tosiaan tajuaa.. siitä puhelusta tuli parempi olo, kiitos siitä. :) Lisäks tein Avonin uuden tilauksen ja harrastin siinä samalla lohtushoppailua, siitä taas ei tullu parempi olo mutta saanpahan mm. uusia kynsilakkoja ;) Joten eiköhän tää paskafiilis nyt tästä mee ja asiat selviä sit kun on sen aika jossain kohtaa ihan ilman sen kummempaa show.ta ja draamaaki joten.. Tack o adjö. :)

"Mäntsälä mielessäin.. "

Kirjotan nyt heti toisen päivityksen äskeisen perään, eipähän voi kukaan väittää etten sit oo päivittäny, mut en viittiny tätä äskeiseen päivitellä ku olis tullu niiiiin pitkä postaus! :D

Eli siispä. Eilen käytiin Sussun luona kattoos kissanpentuja ku Pukku ottaa yhden tai voi olla et kakski pentua. Nähtiin vaan 2 pentua kun muut oli jo nukkuus mut oli ne niiiin sulosia et munki teki mieli ottaa edes yks matkaan :D Taija rakastui kans ihan totaalisesti ja tais Jenninki alkaa tehdä mieli taas entistä enemmän kissanpentua. Oltiin kaikki ihan myytyjä.. :D (mulla olis kuviaki mut oon nyt laiska paska enkä jaksa vielä siirtää koneelle..)

Tän jälkeen käytiin sit vähä maakunta matkailees ja heitettiin sysse kotiin, se ku alkaa olla jo niin väsyny mamma! :D Jatkettiin sit pörräilyä kokoonpanolla minä, Jenni ja Pukku ja gröhöm.. pientä hysteriaa aiheutti yks tilanne mikä sattui.. No, ei siitä sen enempää. Aamuyöstä piipahdettiin sit Abc.lle perinteeks muodostuneelle aamuyön kaakaolle moikkaan Juttaa ja siinä kun jaagailtiin kuulumisia niin siihen pamahti ensi yks hassu mies ja kohta jo pari lisää :D Jo pienen hetken päästä ku oltiin siinä häröilty niin Jutta totes sille miehelle joka tosiaan oli ihan vaan tuntematon asiakas että "te ootte selvästi yhtä sekasin ku nääki" :D Ja oliha ne vissiin joo :D Häivyttiin sit tupakille ja ne tuli kans ja siinä sit jotain jaagailtiin, selvis että ne oli road tripillä ja opin mitä on homovichy :D Ei jessus mitä tyyppejä! Kyl huomas ettei tosiaan ollu Vaasalaisia tuppisuita :D Ja tästä voisin sit tietty kirjotella jatkooki viel mut tyydynpä kirjottaan tähän vaan miten aamuyöstä päivitin mun facen: " "mäntsälä mielessäin.." ou jea, NAM! ;D"
Että siitä voi nyt sit itse kukin jotain päätellä haha :D

"päivä 8 - se hetki"

Näitä hetkiähän riittää, niin hyviä ku huonoja. Ehkä keskityn nyt kerranki vaan niihin hyviin vaikkaki fiilis olis tällä hetkellä just päinvastanen..
Eli siis, tavalla tai toisella hyviä hetkiä:

* yleensäki ystävien kanssa koetut ihanat muistorikkaat hetket, parasta!

* se hetki ku mua pyydettiin Olivian kummiks, olin niin ilosta sekasin että voi sitä kioskin-täti raukkaa jolle yritin just samalla hetkellä saada sanottua että "yks punanen lm.." :D

* Olivian syntymä 14.11.2005, maailman ihanin pikku prinsessa!

* 5.9.2007 säilyy ikuisesti mieles! :)

* iha jees oli seki hetki ku 5.12.2006 sai sen turhaaki turhemman yo-lakin päähän, se oli ohi! :D

* Vks.n pihalla 2007 kesällä töis olles ku luuri piippas tekstaria et mut on valittu amk.n, en ois ikinä uskonu ja kaikki jotka vähääkään tietää mun "koulu-historian" ei nekään olis uskonu.. vähä niinku toi yo-juttuki :D

* se hetki ku dipattiin syssen testin tikkua pissapurkkiin ja positiivista näytti ennen ku kerkesin edes paniikki tupakilla käydä! :D Oon niin happy syssen ja sen miehekkeen puolesta enkä malttais enää yhtään oottaa et pikkunen syntyy! :))
(kuvassa: sysse, Nean valmistujaisjuhlissa)

Siinä niitä hetkiä nyt edes muutama. Enemmänki olis toki ollu mut eiköhän tossa nyt oo ihan riittävästi.. :)

lauantai 21. toukokuuta 2011

Liibalaaba ja vihdoinki päivitystä..

Jäi vähä se päivittäminen vaikka viime postauksessa kovasti uhosinki heti seuraavana päivänä päivittäväni. Puhelutki jäi siltä päivältä soittamatta mut pääasia et ne jutut tuli hoidettua eilen ja hyvinhän ne meni. Ens syksynä siis koulu jatkuu taas ja maanantaina meen valvomaan perehdytysyön! :)

(kuvassa ystäväni Sanna)

Tästä viikosta sen verran että maanantaina Ystäväni Sanna sai ajokortin, onnea vielä täälläkin kovasti! Lähettiin sit heti Sannan ja Mindyn kans käymään seinäjoella. :) Käytiin Sannan frendin luona kahvittelemassa ja sit porukalla keskustas syömässä ja sit lähdettiinki melkeen heti jo takas kohti Vaasaa. Oli kyllä niin ihanaa vaihtelua, vaikkaki vaan kävästiin mut silti, pääsi hetkeks edes pois tästä kaupungista! :) Vaasassa vaihdoinki sit vaan autoa ja hyppäsin Jennin kyytiin ja suunnattiin sit maakunta matkailulle, perus. :D

(kuvassa Sannan tyttö Mindy, niin sulonen!)

Tiistaina sit Minnan kans oltiin aika reippaita, hoidettiin asioita ja Minna kävi ostaas uuden sohvan, samalla reissulla mä rakastuin niiin yhteen mattoon :D Illallaki oltiin sit viel aika reippaita ku käytiin hakemas talolta tavaroita ja roudattiin ne perille. :) Kahvia tais muuten kulua aika paljon sen päivän aamuna, niinku on kulunu kyl muinaki aamuina tällä viikolla oikeen erikoisen paljon.. :D :)

Muuten viikko on menny aikalailla hengailles, frendejä nähdes ja kahvia litkies sekä toki perus pörräilles.. :D Viime päivitykseen kirjotin että luvassa olis kynsikikkailuja mutta, kuinkas kävikaan.. vaikka olin suunnitellu kovasti tekeväni itelleni ne kynnet vihdoin ja viimein, laittavani jopa tänne sit kuvan niistä.. hah, mäpäs sainki päähäni ihan vaan tsekata pari juttua ajatellen tulevia babyshowereita jotka sysselle aion järkätä ja siinähän sit vierähtiki heti muutama tunti.. Aamuyöllä 4-5 välis taisin vihdoin luovuttaa siltä erää ja painua nukkumaan. Kynnet on siis edelleen tekemättä mut saa nyt ollakin kerta maanantaina sit töihin. :)

No joo, tässä nyt oli edes jotain päivitettynä. Myöhemmin tai huomenna sit ehkä taas lisää ku enhän mä edes enää muista mitä olin alunperin tänne kirjoittamas.. Paitsi et niin Ihanaa! viime lauantaina mulla oli kans vieraita kun JauJau, Marjo ja ihana Mariella kävi täälä kyläilees! Oli kiva nähdä piitkästä aikaa niitäkin! :) Tällä viikolla on kans tullu nähtyä niin paljon ihania ihmisiä että.. :) Nyt lisää kahvia ja Avonin tilausta näpyttelemään ja sit jos vaikka heittäis pikapakkelit naamariin ja vaikka liikahtais johonki kerrankin ajois näin lauantain kunniaks :D

Laitan vielä uuden kyselyn tohon reunaan nyt samalla joten vastatkaahan samalla kun käytte näitä lukemas, ainoastaan yksi napin painallus ;)

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Viimeistään huomenna..

lupaan:

- soittaa ne tärkeät ja viralliset puhelut (joiden soittamista todella vihaan..)
- päivittää blogin KUNNOLLA
- alottaa (huom.ainakin aloittaa) kevätsiivouksen
- tehdä yhden kurssin viimeisen puuttuvan tehtävän + palauttaa sen.. (tähän viimestään tyssää tän listan toteutus veikkaan..)

Nyt kynsilakkakikkailuja.. ;)

Jos jollain muuten jotain kysymyksiä liittyen mihin tahansa tai aihetoiveita tms mitä tahansa maan ja taivaan väliltä niin kommentoinnissa sana on edelleen vapaa :)

maanantai 16. toukokuuta 2011

Sydänääniä...

En jaksa nyt kirjottaa v-lopusta sen kummemmin vaikka kirjotettavaa oliski mut tosiaan viime yönä jouduttiin käydä polilla ku syssellä alko olla hirveet kivut. Koko päivän oli sattunu ja oltiin kelattu et onkohan issias.. jossain kohtaa illalla se ja Pukku tuli sit tänne ja samalla hetkellä mä jo googlettelin ennenaikasen synnytyksen oireista ku oli tullu vahva tunne ettei ehkä ookkaan issias..

No, mentiin sit tosiaan polille jossa hoitaja soitti yhden puhelun ja suoraan synnärille. Sysse meni sit tutkimuksiin ja me jäätiin venaileen. Ei menny kauaa nii alettiin kuunteleen et mitäääs, ja jep, pikkusen sydänäänethän ne sieltä tutkimushuoneesta kuului!!! :) Oli oikeesti kyl niin semmonen wau-hetki! Samaan aikaan oli huoli et mitä oikeen tapahtuu ja sit ku kuuli ne tasasesti hakkaavat pienen pienen sydämen äänet, niiin parasta! :)

(kuvassa: ihana sysse, rv 30+6)

Sysse joutui sit jäädä yöks sairaalaan ku oli supistuksia ja cervix oli lyhentyny mut onneks ovat molemmat kunnos, sysse ja pikkunen hörköläinen! :) Tuli kyl tosta niin jännitystä viikonloppuun ku koko yön oli huoli ja jännitys et joko se pikkunen sieltä oikeesti tulee, me ku oltiin viel koko päivän maalailtu piruja seinille että se syntyyki jo nyt.. no, säikähdyksellä selvittiin kaikki ja pikkunen on edelleen masuasukkina omassa pienessä yksiössään. Toivottavasti malttaa nyt vielä hetken.. :)


Muuten v-loppu meniki sit hengailles, ajelles ja kavereita nähdes. :) Tänään ilta meni matsia kattoessa ja jos joku ei oikeesti oo vielä kuullu niin herranjumala: SUOMI ON UUSI MAAILMANMESTARI!!!! :D Käytiin hetki sit vielä ajelees ja torilla käppäilees ja täytyy sanoa et tää kaupunki ainaki on ihan sekasin!!!!! Jengiä oli ku pipoa, porukka juoksenteli ja halaili toisiaan, autoja oli ruuhkiks asti ja kaikki vaan tööttäili. Torilla porukka tanssi, juoksi letkas, kiipeili torilla olevien grillien katolle, nakuili, laulo ja riehui. Joku heitti torille kans jonku mega savupommin tyyliin ja se savupilvi oli ihan helvetin iso mut siel savun keskelläki jengi vaan lauloi ja bailas, mahtava meininki!!! Käytiin ennen kotiutumista sit vielä abc.llä ja sinne tuli muutaman hengen porukka minkä yks poitsu oli kietoutunu Suomen lippuun ja pikkusen tuli sellanen kutina et muuta "vaatetusta" sillä ei sit ollutkaan.. :D

Mut nyt DB kuittaa ja painuu pikkuhiljaa untenmaille mikäli tää fiilis ei estä unentuloa.. :D Huomenna kutsuuki sit ehkä Ääsjoki et illalla sit lisää päivitystä. Hyvää yötä Suomi, maailmanmestari 2011!!!!

perjantai 13. toukokuuta 2011

torstai 12. toukokuuta 2011

"päivä 7 - paras ystäväni"

Mä päätin jo heti tän "päivän aiheen" nähdessäni etten kirjoita kenestäkään yhdestä ihmisestä. Muutenkaan en aio tähän tuhansin eri sanoin ylistään ketään, enkä kaikkia ystäviä. Tyydyn toteamaan vaan että parhaita ystäviä on useampia, joitakin tulee nähtyä lähestulkoon päivittäin ja joitakin sitten taas harvemmin mutta kukin aivan yhtä tärkeitä ja rakkaita ja kyseiset ystävät kyllä ihan varmasti tunnistavat itsensä. Kiitos ihanista muistoista, tehdään niitä vielä lisää.. rakastan teitä kaikkia! :)

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

yli 2000 käyntiä!

Wow! Eilisen kirjotuksen jälkeen kävijätilastot paukku ja isosti ylöspäin! Kiva juttu varsinki ku aihe oli oikeasti tärkeä, vaikkakin mulla tais jäädä ne parit tärkeät pointit kirjottamatta. Jokatapauksessa kiva jos jengi pysyy mukana ja käy näitä lukemassa, aion jatkossakin kirjottaa välillä tollasista ns. oikeista asioista omien kuulumisien lisäks. :) Nii ja toki tietty ois nice (jaksan tätä jaagaa) jos vielä kommentoisitte, ihan mitä vaan: mistä tykkäätte, mitä vois muuttaa, mistä haluatte että kirjotan.. ihan mitä vaan mitä ikinä haluatte :)

Eiliseen kirjotukseen voisin lisätä vielä sen verran että saa nähdä kehuinko yhtä tahoa liian aikasin.. no, huomenna meen moikkaan kaveria niin ehkä sit selviää lisää.. mulle pääasia on nyt se että frendi saa apua ja toivon mukaan tulee kuntoon, oot mun mielessä ihanuus! :)



Tää päivä meni melkeen kokonaan kotona ollessa. Nukuin pitkään (kuinkas muuten tällä unirytmillä..) ja sit heräsin ku systeri paukkas kaffille :) Siitä ei mennykkään kauaa ku myös mun ystävä Nora tuli käymään hakemaan tilaustaan ja teekupilliselle. Noopalainen toi mulle tullessaan kokeiluun kolmea eri suuvettä niiden töistä mitä en oo vielä ikinä testannu ja voi jeesus että en tienny että voin innostua sellasestakin asiasta noin paljon! :D Siinä sen näkee että vaikka oonki suuruudenhullu niin sit tommoset pienet asiatki saa iloseks, varsinki ku tosta ei ollu aiemmin ollu puhetta vaan se tuli sillee "hei kato mitä toin sulle".. tää on niitä "ajatus on tärkein"-juttuja jotka tekee iloseks! :) Ja kyllä, iloitsen nyt siis suuvesistä :D Kiitos Noopa, minä ja mun hammaslääkäripelkoiset hampaat kiitetään! :D :)


Jossain kohtaa sit Jenniki paukkas tänne töidensä jälkeen ja siinä sit vaan hengailtiin tekemättä yhtään mitään, taaskaan. Kovasti kyllä jopa ääneen suunnittelin että pitäis tehdä kunnon kevätsiivous ku alkoi taas kaikki romut ja pahvilaatikot tökkiä ja pahasti mut kuinka ollakkaan, pelkäks ajatukseks jäi.. jos sit huomenna? :D Illalla kävin sit jopa sen verran "ulkona" et käytiin abc.llä kaupassa ja sit tulinki samantien kotia. Kahvittelin tos sit jo tavaks muodostuneet yökahvit naapurinpojan kans ja pällistin Martinan ja Eskon ja nyt sit vaan jumin ja kelaan et mitähän sitä tekis kun ei taas väsytä yhtään.. Jos nyt röökillä aloittais? :D

maanantai 9. toukokuuta 2011

050511 - aiheesta josta moni vieläkin hiljenee..

"Mechelininkadult käännyin kauniiseen puistoon, nousin ylös taloon ja siellä niin monta muistoo. Kättelin mun frendii, kysyin siltä mitä kuuluu, lääkkeet väsyttää äijää, pistää lisää niitä suuhun.. mennään röökille ja hoitaja siellä meitä kyttää, verkkoaita estää ettei kukaan partzilt hyppää. Kaverini hiljanen ja kasvoistansa kalpee, mielisairaala mesta missä todellisuus halkee.."



Tää on nyt päivitys siitä viime torstaista josta jo aiemmin mainitsin että kirjotan kunhan oon saanu juteltua frendin kans. Oli pakko alottaa tolla biisillä koska se sopii tähän päivitykseen paremmin ku hyvin.

Viime torstaina, tai jos tarkkoja ollaan niin viime ke-to yönä aloin kattomaan kaverin facebook-päivityksiä, (tästä on tullu paljon mielipidettä mutta kyseessä oli nimenomaan julkinen avunhuuto koska muuta keinoa tyttö ei enää nähny.) että nyt ei oo kaikki kunnossa. Torstaina päivitykset oli sitte jo sitä luokkaa että huolestuin niin paljon että vaikkei oltukkaan nähty sit yläasteen niin keräsin rohkeutta ja laitoin viestiä onko jotain sattunu ja voinko mennä käymään.

Menin sit käymään ja frendi kertoi että on todella masentunu eikä vaan enää jaksa. Sain myös kuulla että vaikka frendi on ennenkin ollut hutskilla (niille jotka ei tiedä niin kyseessä on Vaasan keskussairaalan psykiatriset osastot) niin apua on todella vaikea saada. Edelliskerralla sinne oli menty teho-osaston kautta. Juteltiin siinä muutama tunti ja lupasin että yritän auttaa hakemaan apua ja saamaan hoitopaikan.

Jossain kohtaa tän tytön äitiki tuli paikalla ja huolen pystyi tuntemaan niin hyvin että alkas jo itteäki itkettään. Oon ollu noissa tilanteissa ennenkin mutta joka kerta ne on yhtä vaikeita kun näkee toisen huolen ja hädän läheltä. Soitin sit Jennin kans paikalle ja siinä vielä juteltiin miten olis paras toimia. Saatiin sit tän äidin kans puhuttua tyttö ympäri että lähdetään hakemaan sitä apua jo samana päivänä. (frendi oli sitä mieltä että vaikka itse toivoi hoitoon pääsyä ja halus apua niin "vasta huomenna, tänään otan vielä kaljaa..")

Just kun oltiin lähdössä terveyskeskukseen pyytämään lähetettä tulikin mutkia matkaan, tuli sen verran uhkaava tilanne, (asunnossa oli siis myös vielä yksi ihminen josta ei tätä mainintaa enempää) että jouduttiin kutsumaan poliisit paikalle. Poliisit ei voineet tehdä tilanteelle mitään koska tilanne oli niiden saapuessa rauhallinen. Frendi jäi kaverinsa kanssa kämppään ja me jäätiin poliisien lähtiessä ulos.

Päätin että yritetään viimeistä keinoa ja mennään ilman tyttöä tk.n lääkärin puheille. Tilanne oli hankala koska kyseessä oli täysi-ikäinen ihminen joka ei ollutkaan suostunut paikan päälle apua hakemaan. Oon todella tyytyväinen hoitajaan luukulla joka tajus asian vakavuuden ja laittoi meidät suoraan lääkärin puheille. Lääkäri oli ihan huippu (rumaa sanoa mut todella harvinaista..) ja ymmärsi myös tilanteen vakavuuden, kuunteli meitä tosi tarkkaan ja kyseli paljon. Otettiin sit tyttöön puhelinyhteys ja loppujen lopuks päästiin sopimukseen että tyttö lähtee mukaan ja lääkäri ottaa samantien vastaan. Lääkäri kirjotti ku kirjottiki lähetteen ja soitti hutskin psykiatrille joka hänkin oli samaan mieltä että osastolle. Oon oikeesti jälkikäteen miettiny että harvinaista on ollu että kaikki menee noin putkeen mut meillä oli onni matkas.

Tänään kävin sit moikkaamas frendiä ja oon toiveikas että vielä se paranee. Juteltiin paljon ja frendi sanoi itekin että nyt haluaa ottaa paranemisen rauhassa eikä hosua osastolta pois. :)

Syy miks kirjotin tän on se, että frendi jo sillon torstaina sanoi että haluaa äänensä kuuluviin koska masennuksesta, itsetuhoisuudesta, alkoholismista, päihdeongelmista ja muusta puhutaan ihan liian vähän ja tottahan se onki. Tää on mun tapa saada (toivon mukaan) aiheesta keskustelua ja ehkä tän jopa joku lukee loppuun? Oon ite nähny vaikka ja mitä lyhyen elämäni aikana, useampi kaveri on ollut hoidettavana, kärsiny masennuksista, syömishäiriöistä, on ollut itsetuhoisuutta ja valitettavasti ihan loppuunki asti. Samoin iso osa mun kaveripiiristä on nähny ja kokenu paljon mut paljon tiedän myös sellasiakin ihmisiä jotka ei MUKA oo nähny eikä kokenu yhtään mitään.. Kyllä mä ymmärrän senki ettei osa oikeesti oo kokenu tollasia juttuja ja osa taas ei voi, osaa tai haluakaan puhua tollasista asioista, mut jotenki vaan tuntuu hassulta et oikeesti jotkut aikusetki ihmiset pitää tollasia asioita kauheina tabuina mistä ei missään nimessä saa ääneen puhua ja sit jos erehdyt vääräs seuras sanoon ääneen jotain niin heti katotaan kieroon.. Niinku yks hoitotyön opettajani sanoiki mulle kerran: "on ihanaa miten suoraan puhut, nykyään lähes jokaisen perhe- ystävä- tai ainakin tuttavapiirissä on ainakin jonkunnäköstä mielenterveys- tai päihdeongelmaa mutta harva siitä uskaltaa ääneen puhua."



Olisin voinu jatkaa tätä kirjotusta vaikka ikuisuuden mut jätän tän nyt tähän ja sanon loppuun vaan että puhukaa ääneen, niinku yks toinen hoidossa aikoinaan ollut frendi sanoi "ei hulluus tartu!" :) Pitäkää toisistanne huolta ja olkaa tukena ja ystäviä myös niinä vaikeina hetkinä, koskaan ei tiedä kenen kohdalle ne vaikeat ajat osuu.

Saa kommentoida ja jopa ihan anonyymina jossei omaa nimeä uskalla sanoa! :)

Laiska söndaaag!!!


Eilinen meni kuinkas muuten kun liikenteessä. Lähtöki venyi taas ihan huolella koska jälleen kerran jäin jumimaan mahjongia :D Toisaalta lähtö venyi myös siks että yks vanha hyvä ystävä soitteli stadista ja sen verran harvoin puhutaan että asiaahan taas riitti. Eli vaikka lähtö venyiki niin oliki kyllä niin ihan päästä taas vaihtaan kuulumisia rakkaan ystvänä kans. :) Jouduttiin sit aamuyöllä vieraileen päivystyspolillaki (ei sentää ajettu kolaria tällä kertaa) ja siin odotelles innostuttiin sit Pukun kans Juomaan muutamatki juomat sieltä polin kaffimaatista. (halun semmosen vehkeen himaanki mist saa kaikkia ihania erimoisia kaffeja sun muita :D Voi olla et ois aika tyyristä huvia?) Loppujen lopuks aloin ite oleen jo niin väsyksis et repeilin et "muut käy pullos kakkosilla, me käydään polilla ykkösillä".. No joo, semi paska läppä mut viime yönä se nauratti. :D Nähtiin muutes ihan psyko kuu. Se oikeesti näytti ihan banaanilta!!! Oli ihan ku Chiquita!! :D Sit ku oli tarkotus ikuistaa se kuu niin se katos jotenki mystisesti ihan yhtäkkiä johonki? Weird.. :D Noi kuvas olevat mini Chiquitat on muuten nam, myydäänköhän niitä edes enää?!? :D


Viideltä aamulla olin sit viel niinki ihku lapsi et kävin hakemas mamemolle kukkakimpun ja vähä pientä äitienpäivä hyvää + kortin (mihin jopa onnistuin kirjottaan jotain sellasta mikä sai mutsinki nauraan :D haha!) Kauan eläköön abc-myymälät jossa tälläsetki asiat voi hoitaa mihin vuorokauden aikaan vaan! Mä vaan oon niiiin yöihminen! :D Nii ja äippä pääsee myös jalkahoitoon! Mun oli tarkotus käydä hakemas myös kakkuvärkit (valmispohja of course mun leipomistaidoilla) mut tyydyin sit noihin lahjoihin ja kukkiin kerta mutsi oli, luojan kiitos, jo ihan itse omatoimisesti hankkinu valmiskakun.. liekö jääny traumoja yhdestä kerrasta ku leivoin sille syndekakkua.. moah! :D Sysse ja Pukku toi sit kans varamammalle ja mulle ja daddylleki niiden ihan itse väsäämää kakkua (Tais niilläki valmispohja sentää olla) ja täytyy sanoa et tytöt oli oikeen ylittäny itsensä! :) Mut se äitienpäivästä paitsi sen verran vielä että vaikka äitienpäivä meniki jo niin hyvät mamemojenpäivät nyt tätäki kautta kaikille mammoille, niin oleville ku tulevilleki.. ;)


Tää päivä on sit menny lojues, oikeen laiska sunnuntai. Perus chillailua ja telkkarin jumitusta ja sit illalla liikuttiin sen verran et käytiin Jennin, Systerin ja Pukun kans maakunta matkailulla ku käytiin Jennin kans mumman & paapan haudalla kastelees kukat. :) Olin aika nörde ku syssellä oli läppäri mukana ja se oli oikeen ihanalla tuulella, ihan itse ehdotti että matkalla landelle voisin pällistää huomiset salkkarit.. :D Käytiin sit takas tulles viel pällistään flygareit ja absil kaupas ja si vietii sysse sen miekkosen luo. :) Siinä se laiskimus sunnuntai meniki ihan itekseen tekemättä juuri mitään.. :D


Mut joo nyt vois oikeesti pikkuhiljaa painua vaikka untenmaille jos se unimasa nyt sattuu tänne eksymään. Pari tuntia sit oli ihan hirvee väsy mut kuinka ollakkaan se meni ohi kun jäin luurissa suustani kiinni ku frendi naapurista soitti, olis pitäny sinne lähtee pällistään yks leffa minkä olisin kyl halunnuki nähdä mut nyt ei vaan pystyny.. Huomenna olis sit jo vaihteeks tarkoitus saada jotain aikaanki mut saa nähdä jääkö taas vaan ajatuksen tasolle :D Mut nyt unta, yöt kaikille. :)

Ps. kommentointi on edelleen sallittua ja jopa ihan anonyymina, aihe toiveita on myös lupa esittää :D

"päivä" - listan semi sivuuttaminen..

Vuorossa olis päivä 7 - paras ystäväni mut mietin et saako lykätä taas eteenpäin ton päivä jutun jatkamista? Onneks saa! Oma blogi, omat säännöt! ;) Anyway postailen tohon nyt listan noista lopuista "päivistä" niin näette mitä on tulossa:

Päivä 7 - Paras ystäväni
Päivä 8 - Se hetki
Päivä 9 - Uskoni
Päivä 10 - Päivän asu
Päivä 11 - Sisarukseni
Päivä 12 - Käsilaukussani
Päivä 13 - Tällä viikolla
Päivä 14 - Mitä minulla oli päällä tänään
Päivä 15 - Unelmani
Päivä 16 - Ensimmäinen suudelmani
Päivä 17 - Mieleisin muistoni
Päivä 18 - Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 - Kaduttaa
Päivä 20 - Tässä kuussa
Päivä 21 - Toinen hetki
Päivä 22 - Tämä järkyttää minua
Päivä 23 - Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 - Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 - Ensimmäinen
Päivä 26 - Pelkään
Päivä 27 - Suosikkipaikkani
Päivä 28 - Ikävöin
Päivä 29 - Tähän pyrin
Päivä 30 - Soitto listallani
Päivä 31 - Viimeinen hetki

Ehkä jos huomenna sit jatkaisin taas Tota listaa :D Nyt kirjotan erillisen postauksen eilisestä ja tästä päivästä ettei tästä tuu ihan megapitkää kun toi lista oliki näköjään aika pitkä viel.. :D

lauantai 7. toukokuuta 2011

Pikainen lauantai päivitys!

Mulla olis vuorossa "päivä 7 - paras ystäväni" ja joo tiedän, on tullu vähä päiviä väliin etten oo päivittäny, mutta jätän sen nyt tänäänkin väliin koska en tiedä vielä millaisen päivityksen siitä haluan. Samaten oli tarkotus jo eilen kirjoittaa siitä torstaista mutta päätin etten kirjoita siitä vielä ennen ku saan juteltua yhden ihmisen kanssa koska uskon että sillä on sanansa sanottavana kans.. :)


Eilinen meni, jälleen kerran, aikamoiseks pykimiseks ja vasta puol yhen aikaan yöllä päästiin liikkeelle. Tarkotus oli käydä kyläilemäs vaikka ja missä mutta olin niiiin laiska (ja koukussa mahjongiin) että lähtö viivästyi. :D No, oltiin kuiteskin pörräilees Jennin, Systerin, Pukun ja Larsin kans :) Mitään kummempaa ei ollu, käytiin moikkailees kavereit ja selvis yks asiaki siinä samalla :) Kuviaki tuli räpsittyä jonku verran mut niistä kovin moni ei ollu julkasu kelposia :'D Sain eilen lisäks hyviä uutisia mut ens viikolla selviää enemmän eli ei siitä vielä sen enempää, ei nuolasta ennen ku tipahtaa vai miten se meni. :)

Tää päivä on menny hengailles. Himas löhötessä ja sit oltiin takapihalla grillailees ja nauttimas auringosta Jennin, Taijan, Pukun, Yhden naapurin ja tietty varamamman kans, joka oli muuten tehny yyyber hyvää salladia! Nam! :)
Grillauksen jälkeen oli PAKKO ottaa "pienet" päikkärit jotka venyiki sit taas yllättäen niin että sinne meni Tiina Jylhän kauneusklinikkaki sivu suun. :S Nyt sain äsken jopa käytyä suihkus ja sit oli pakko tulla edes jotain tänne raapustaan ettei taas koko viikonlopulta jää päivitykset väliin.. mut joo, nyt röökille ja sit pika sminkkaukset ja sit pällisteleen mitä täs kaupungis tapahtuu tänä yönä. :)

Ps. tälle illalle olis ehkä yks toive.. toivotaan parasta.. ;D

perjantai 6. toukokuuta 2011

"Monen mieli tekee, harvan mieli kestää.."

">

"Kirjastosta sakkoo ja univeloist syyte.."

Mun oli tarkoitus päivittää vielä tänään mut ehkä kerrankin myönnän jopa itelleni että oon liian poikki. Tänään oli kaiken lisäks vielä niin raskas päivä että päivittäminen jää huomiseen mikä on ehkä parempikin? Voin kuitenkin jo valmiiks sanoa et huomenna tulee kerrankin olemaan "vähän" erilaista tekstiä.. huomisiin ja pakko sanoa: pitäkää oikeasti niistä läheisimmistänne huolta, koskaan ei tiedä..

"Tuhanteen järvee sukellan etsimää järkee
Kuka imi kaiken hapen? mun päätä särkee.."

Todellaki päätä särkee ja univeloistaki rapsahtais aikamoiset syytteet joten hyvät yöt kaikille ja palataan huomenna..

torstai 5. toukokuuta 2011

Padadapam, padadapam..

Viime päivistä ei oo oikeestaan mitään sanottavaa tai oikeesti olis ja paljon mut.. no kuvat kertokoon fiiliksistä?? :)







Ehkä kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? Että sellasta.. :)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

"Päivä 6 - Minun ystäväni"

Minun ystäväni. Toiset vähemmän, toiset enemmän hulluja. Toiset hiljaisempia, toiset tunnetaan helvetin kovasta äänestä. (Niinku mutki vissiin toisinaan..) Ystävien kanssa jaetaan ilot ja surut ja aitojen ystävien kanssa voidaan puhua mistä tahansa, myös niistä kipeimmistä asioista joita näihin vuosiin onki yhdellä sun toisella riittänyt. Mun oli tarkotus tähän postaukseen lisäillä kuvia ystävistä mut koska oon nyt laiska (ja lisäks odotan yökahviseuraa) niin en lisääkkään, ehkä sit joskus johonki toiseen postaukseen? :) Anyway, ystäviä on paljon ja kaikki ne on ihan parhaita ja yhtä rakkaita, jokainen varmaan ite toivon mukaan tunnistaa itsensä. :)



Kirjotan nyt vielä lauantaista tähän kerta on TAAS vähä jääny toi kirjottaminen ku on ollu liikaa mietittävää.. Eli, lauantaina öö ajeltiin? Tehtiiks me muuta :D Ajelees tosiaan oltiin ja vapun kunniaks ajettiin sit oikeen kolariki. (+sen jälkeen MELKEEN yhden poliisin alle mut siitä ei puhuta sitäpaitsi se ite melki juoksi alle)No, meille ei onneks kovin pahasti mut toki J.tä vituttaa.. täytyy vaan olla tyytyväinen että ihmisille ei käyny pahemmin jne.. :)Lauantaina ei ollukaan sit kai mitään muuta sen kummempaa, paska fiilis tuli yhdes kohtaa mut.. no, se selviää aikanaan jos on selvitäkseen enkä aio sitä nyt enää edes miettiä ettei uudestaan tuu paska fiilis. En nimittäin halua nyt mistään hinnasta pilata tätä fiilistä mikä on nyt.. ;) Kirjotan myöhemmin JOS muistan lauantaista jotain muuta.. ja kyllä, olen ollut selvinpäin :D Sunnuntai meniki sit vaan hengailles eikä ees vapputorille tullu mentyä mikä oli kyllä vaan hyvä ku systeri taas mainosti mikä ihmishelvetti se olikaa ollu, ehkä sit ens vuonna pikkusen kans jos sysse huolii mukaan.. :) Mut joo, vappu oli ja meni ja voin sanoa et onneks sekin on vaan kerran vuodes. :D

maanantai 2. toukokuuta 2011

Perjantaista..


Perjantaista tosiaan jotain nyt sit kun jäi tos vloppuna kirjottamatta.. mitäs..
Hyvä mutta lyhyt muisti? :D Perjantai meni aikalailla ensi kotosalla notkuessa mut päädyttiin sit kuitenki Jennin kans lähteen liikenteeseen ku sysse soitteli että on Miran kans myös pörräilees. Treffattiin sit ne ja tytöt pomppi meidän kyytiin. Ajeltiin ympäri kaupunkia eikä siinä sen kummempaa, jollain tytöillä tosin oli selvästi tylsä ilta. Ihan tuntemattomia ja yhtäkkiä alko eka vilkutteleen jotain ja sit alko sormet nouseen pystyyn ja sit ne alko seuraamaan meitä? Öö okei, ei tunnettu niitä eli kaiken järjen mukaan kenenkää meistä ei ois ainakaan ollu mahdollista kusta niiden muroihin? Ei tiiä, ei ymmärrä. :D


No siinä sit perus pörrättiin vaan ja joskus 4.n aikaan ku oltiin jo viety sysseki aikaa sitte kotiin ja oltiin kotiutuus kun missään ei oikeen ollu enää mitään mielenkiintosta niin mä sit menin ja bongasin yhen ihmisen josta en sit kuitenkaan ensin ollu varma että onko se vai ei. No, keräsin sit aikani, varmaan puoli tuntia, rohkeutta ja menin sit "onks sul tulta? Jaa vittu olit se sä ku mä en ollu ollenkaan varma"- meiningillä ja lopputulos oli se et aamu kasiin meni. :D Ja mä kun vielä sanoin Jennille et "mä käyn vaan nopeesti kattomas et onko se se niin mennään sit himaan nukkumaan" :D No, vähä tosiaan venähti mut oli kyllä sen arvosta. Oli ihan huippua nähdä ja jossain kohtaa jo naurettiin et kummasti mulla se omaki sytkäri löytyi ja tosiaan sattui vielä olemaan just se mun elämääki isompi sytkäri ;D

"Päivä 5 - Mitä on onnellisuus"

Jäi tosiaan nyt pari päivää väliin kirjottamisessa mut ajattelin nyt sit vaan jatkaa tosta päivästä mihin oon jääny. Eli mitä on onnellisuus?



Mun kohdalla onnellisuus on aika paljon eri juttuja. Toisinaan voin olla aika materialistiki (ainaki joidenki mielestä) ja iloita jostain uudesta jutusta paljonkin mut enimmäkseen mun kohdalla onnellisuus koostuu oikeesti loppujen lopuks, niin kliseiseltä ku se kuulostaaki niin sellasista arjen pikkujutuista.. ja miksei tietysti viikonloppujenki ;) Välillä vaikka olis paskaki fiilis niin voi tulla joku yllättäväki juttu joka tuo sen onnellisuuden tunteen.. ystävät, hyvä seura, joku biisi joka useinmiten sopii just siihen tiettyyn hetkeen.. aurinko.. niitä asioita on niin monia ja toisaalta se on niin omasta ajattelusta kiinni mistä niitä onnellisuuden tunteita repii. Voisin kirjottaa tästä loputtomiin ja vaikka kuinka pitkän luettelon mut nyt ei vaan huvita niin eiköhän tossa nyt ollu tarpeeks: ihmiset, aurinko, musiikki, taikka vaikka joku tietty ajatus oikeeseen aikaan. Pienistä asioista koostuu mun onnellisuus ja yritän muutenkin pitää mielessä että sateen jälkeen paistaa aina aurinko :)